Lastensuojeluyksikkö Kotipiha

Lastensuojeluyksikkö Kotipiha on erityisyksikkö, joka tuottaa laadukkaita lastensuojelun sijaishuollon palveluita Askolassa, Monninkylän taajamassa. Yksikkö avattiin maaliskuussa 2022. Kotipiha tarjoaa seitsemälle huostaanotetulle tai avohuollon tukitoimenpiteenä sijoitetulle lapselle turvallisen, sekä kodinomaisen asuin- ja elinympäristön.

Kotipihan toimitila on yksikerroksinen hyvin kodinomainen omakotitalo, joka sijaitsee rauhallisessa ympäristössä, mutta kuitenkin lähellä palveluita. Suunnittelun ja toteutuksen lähtökohtina Kotipihassa ovat olleetkin kodinomaisuus, turvallisuus ja tilojen toimivuus.

Huomioimme jokaisen lapsen yksilönä ja pyrimme vastaamaan juuri hänen tarpeisiinsa mahdollisimman laadukkaasti. Pystymme reagoimaan hyvin erilaisten lasten tarpeisiin henkilökunnan monipuolisen ammattiosaamisen sekä lisäkouluttamisen keinoin. Henkilökunnalla on osaamista käytöshäiriöiden sekä psyykkisten oireiden kohtaamisesta.

Painotamme toiminnassamme säännöllistä omaohjaajasuhdetta, vuorokausirytmiä, lasten äänen kuulemista, erilaista vapaa-ajantoimintaa sekä koulunkäyntiä. Myös yksilöllisten harrastusten mahdollistaminen on toiminnassamme keskeistä.

Teemme hyvin tiivistä yhteistyötä Askolan opetustoimen kanssa. Lähikoulumme ovat Monninkylän ala-aste sekä Askolan yläkoulu.

Rauhallisesta sijainnistaan huolimatta yksikkö sijaitsee lähellä kaupunkien vilskettä: Porvoo 17km, Vantaa 53km, Helsinki 63km, Lahti 71km, Espoo 76km.

Asiakaskuntia palvelemme joustavasti. Meihin saa yhteyden 24/7 ja pystymme reagoimaan nopeasti mihin vuorokauden aikaan tahansa.

Lastensuojeluyksikkö Kotipiha - Kotico Askola

Kotipiha tiedustelut ja paikkakyselyt

Lastensuojeluyksikkö Kotipiha

  • Sähköpostit: etunimi.sukunimi@kotico.fi

100% KOTIMAINEN

Tuotamme sosiaali- ja terveydenhuollon palveluita
korkealaatuisesti ja vastuullisesti.