Kotico Avopalvelut Oy:n toiminta kasvaa ja kehittyy. Perhekuntoutuksessa yhdistyvät perhettä tukeva perheohjaus sekä terapeuttinen työskentely. Perhe asuu työskentelyn ajan yksikössä.

”Perhekuntoutusyksikkö Kytöpolun neljä uutta perhekuntoutusasuntoa tuovat kaivattua lisäkapasiteettia kysyttyyn palveluumme. Avajaisia hirsisessä uudisrakennuksessa vietämme maaliskuussa!”, summaavat Mika Pöntinen ja Anne Mariapori Kotico Avopalveluista.

Haemme Avo- ja Perhekuntoutusyksikköihimme Perheohjaajia

Avo- ja perhekuntoutustyömme tuottaa avopalveluita niin yksiköissä kuin asiakkaiden koteihinkin. Yksikkömme sijaitsevat Seinäjoella Björkenheimin Puistotiellä sekä Kytöpolulla. Perhekuntoutusyksiköissä on perheasuntoja, jossa perhe asuu kuntoutusjakson ajan. Kotiinpäin tuotettaviin palveluihin kuuluvat sosiaalihuoltolain ja lastensuojelulain mukaiset avopalvelut, mm. tehostettu perhetyö, tapaamispalvelut, ammatillinen tukihenkilötoiminta sekä jälkihuolto.

Perheohjaajan työnkuva rakentuu perhekuntoutuksesta sekä kotiinpäin tuotetuista palveluista. Työtä tehdään tavoitteellisesti niin yksilöille kuin perheillekin. Perheohjaaja on osa moniammatillista tiimiä. Lisäksi etsimme tuntityöntekijöitä ja -kesätyöntekijöitä.

Etsimmekö juuri sinua? Haemme kokeneita osaajia. Sinulla on sosiaali- tai terveysalan AMK-tason tutkinto kuten sosionomi tai sairaanhoitaja. Psykiatrinen osaaminen katsotaan eduksi. Arvostamme kokemusta lastensuojelusta ja avo- ja perhekuntoutustyöstä, sekä mahdollisia lisäkoulutuksia. Pystyt kantamaan vastuuta ja olet tottunut itsenäiseen työhön. Olet myös tiimipelaaja. Palkkaus yksityisen sosiaalipalvelualan TES, palkkatoiveen voi esittää. Työ on kaksivuorotyötä.

Tehtävään valitun on esitettävä lasten kanssa työskentelevien rikostaustan selvittämistä koskevan lain (505/2002) edellyttämä rikosrekisteriote.

Lisätietoja tehtävästä antavat Anne Mariapori 050 355 7659 ja Mika Pöntinen 050 542 6789

Hakuohjeet: Hae heti, viimeistään 14.2.2022, sähköpostilla rekry@kotico.fi, sähköpostiin aiheeksi perheohjaaja.

Kotico Oy on 100 % suomalainen ja itsenäinen sosiaali- ja terveysalan palveluntuottaja. Koticon omistavat sosiaali- ja terveysalan ammattilaiset. Meille on tärkeää vastata yrityksemme toiminnasta ja laadusta avoimesti omilla kasvoilla. Kotico on syntynyt haaveesta rakentaa puhtaasti asiakasnäkökulmasta palveluita tarjoava kotimainen yritys. Avopalvelumme tuottaa Kotico Avopalvelut Oy. Taipaleemme on alussa, näkymämme kasvava.