Kotico palvelut kehittyvät Keski-Suomessa! Anne-Mari aloittaa 22.1.2024 Avo- ja perhekuntoutusyksikkö Kotorinteen yksikönjohtajana. Anne-Marilta löytyy runsaasti osaamista ja kokemusta lapsi- ja perhetyöstä. Antaa Anna-Marin itse kertoa:

”Minulla on vuosien kokemus lapsi- ja perhepalveluista. Minulle on tärkeää asiakkaiden kohtaaminen yksilöllisesti ja arvostavasti. Minulle on tärkeää tehdä työtä yhdessä moniammatillisesti. Olen itse luonteeltani helposti innostuva ja energinen. Uskon, että tuon mukanani hyvää mieltä.”

”Olen työskennellyt eri-ikäisten parissa sosiaalialalla noin 20 vuotta. Viimeisin kokemus on varhaisen tuen lapsiperhepalveluista, jossa työskentelin sosiaaliohjaajana 4 vuotta. Työnkuvaani kuului palvelutarpeenarviointi + tein lastensuojelutarpeen arviointia sosiaalityöntekijän työparina. Vastasin sosiaalihuoltolain yleisen tuen asiakkuuksista + erityisen tuen asiakkuuksista sos.tt:n työparina. Tein itse paljon omana työskentelynä työtä perheiden kanssa.”

”Odotan uutta työtä innolla. Minulla on hyvä kuva Koticosta yrityksenä ja odotan innolla, että pääsen osaksi yritystä. Koticon arvot (vastuullisuus, ammatillisuus ja oikeudenmukaisuus) ovat osa omaa ammatillista arvomaailmaani ja sitä miten haluan työni tehdä, siksi on ilo tulla osaksi Koticoa. Odotan uutta työtäni hyvin innostuneena. Haluan olla mukana luomassa ja toteuttamassa laadukkaita perhekuntoutus ja avopalveluita Keski-Suomessa. ” Anne-Mari itse päättää odotuksistaan työskentelystä Koticolla.

”Hienoa saada osaava ja innostunut Anne meille yksikönjohtajaksi. Anne tuo meille hyvää osaamista ja näkökulmaa hyvinvointialueelta”, Keski-Suomen aluejohtaja Janna Viikilä toteaa ja toivottaa Anne-Marin tervetulleeksi Koticolle.

Avo- ja perhekuntoutusyksikkö Kotorinne tuottaa sekä lastensuojelu- että sosiaalihuoltolain mukaisia palveluita lapsille, nuorille ja heidän perheilleen. Kotorinteessä, joka sijaitsee 4,5 km Jyväskylän keskustasta Samulinniemen asuinalueella, on neljä viihtyisää ja perheiden tarpeita vastaavaa perhekuntoutusasuntoa, joissa perheet voivat asua perhekuntoutuksen aikana. Lisäksi perhekuntoutusta voidaan tehdä myös perheen omaan kotiin. Perhekuntoutuksessa työskentely pohjautuu perheohjaukseen sekä terapiatyöskentelyyn.

Tehostettua perhetyötä, erityisen tuen perhetyötä, varhaisen tuen perhetyötä sekä tukihenkilötyötä tuotamme Keski-Suomen alueella lasten, nuorten ja heidän perheidensä arkiympäristöihin. Palvelumme rakennetaan ja räätälöidään yhdessä asiakkaan ja sosiaalityöntekijän kanssa huomioiden yksilölliset tarpeet ja asiakassuunnitelmat.

Lisätietoja:

Janna Viikilä
045 633 9030
Aluejohtaja
Kotico Keski-Suomi

Anne-Mari Hietikko
044 745 0054 (22.1 lukien)
Yksikönjohtaja
Avo- ja perhekuntoutusyksikkö Kotorinne